FI MVA ja muut tittelit

FI MVA
Suomen Muotovalio on ulkomuotoluokan arvonimi. Kolme sertifikaattia saanut marsu voi anoa Suomen Muotovalion arvonimeä. Tuomari jakaa sertifikaatteja näyttelyissä parhaille marsuille. Sertifikaattien tulee olla kahdelta eri tuomarilta ja vähintään yhden sertin tulee olla avoimesta- tai veteraaniluokasta.

Suomen Muotovalio säännöt ja hakuohjeet löydät täältä.

Mikäli marsu on Suomen muotovalio se voi hakea esimerkiksi Ruotsin muotovalionarvoa saadessaan yhden sertin Ruotsissa pidetystä näyttelystä. Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Viron kanssa on tällaiset sopimukset. S MVA = Ruotsin muotovalio, D MVA = Tanskan muotovalio, N MVA = Norjan muotovalio ja EE MVA = Viron muotovalio.

Muotovaliot vuonna 2016

FI M-MVA
Marsu valmistuu Suomen Megamuotovalioksi kolmella valioluokan sertifikaatilla sekä kolmella BIS-sijoituksella, joiden tulee olla SMY:n hyväksymistä näyttelystä. Marsun tulee olla valmiiksi Suomen muotovalio.

EPET
Eliitti Pet on lemmikkiluokan arvonimi. Kolme eliittikorttia saanut marsu voi anoa Eliitti Pet arvonimeä. Tuomari jakaa eliittikortteja näyttelyissä PPM (Paras Pet Marsu) sijoittuneille marsuille. Eliittikorttien tulee olla kahdelta eri tuomarilta ja vähintään kahden tulee olla avoimesta- tai veteraaniluokasta.

Eliitti Pet säännöt, hakuohjeet sekä käsittelijän osoitteen löydät täältä.

EPET marsut kautta aikojen

MEPET
Marsu valmistuu Suomen MegaEliitti-Petiksi kolmella uudella Eliittikortilla joita saa PPM-sijoituksista. Eliittikorttien tulee olla SMY:n hyväksymistä näyttelystä. Kaikkien kolmen Eliittikortin on oltava avoimesta- tai veteraaniluokasta ja EliittiPet tittelin vahvistamispäivämäärän jälkeen saaduista näyttelyistä.
Eliittikorttien pitää olla vähintään kahdelta eri tuomarilta. Hakemukseen voi käyttää yhtä vanhaa sekä kahta 1.1.2016 jälkeen saatua eliitti-korttia

VV
Marsuyhdistys pitää tilastoa näyttelyissä pärjänneistä marsuista. Kymmenen eniten pisteitä ulkomuotoluokasta kerännyttä marsua saa Vuoden Voittaja arvonimen sekä viisi parasta Pet marsua. Ulkomuotoluokan pisteisiin lasketaan jokaiselta marsulta vain viisi parasta näyttelyä, pet luokkaan lasketaan kaikki näyttelyt. VV10-11 tarkoittaa, että marsu on ollut ulkomuotoluokassa vuoden kymmenenneksi paras marsu vuonna 2011. VVpet2-11 tarkoittaa, että marsu on ollut pet luokan toiseksi paras marsu vuonna 2011.

VUODEN VOITTAJA = VV – VV10 + vuosiluku
VUODEN PARAS PET = VVpet – VVpet5 + vuosiluku
VUODEN KASVATTAJA = VK + vuosiluku
VUODEN ROTUNSA PARAS = VROP – vuosiluku
VUODEN JALOSTUSELÄIN = VJE + vuosiluku
VUODEN KLIPATTU = VKL + vuosiluku
VUODEN KOE-STANDARDI = VKS + vuosiluku
VUODEN EI-STANDARDI = VES + vuosiluku

JV
Juhlanäyttely pidetään kerran vuodessa marsuyhdistyksen perustamisen kunniaksi. Juhlanäyttely on yleensä keväisin ja siinä on aina avoimet ja nuoret erikseen.
Best In Show – voittaja on oikeutettu käyttämään nimensä edessä JV + vuosiluku -titteliä.
Best In Show Junior – voittaja on oikeutettu käyttämään nimensä edessä JJV + vuosiluku -titteliä.
Paras Pet Marsu – voittaja on oikeutettu käyttämään nimensä edessä JVpet + vuosiluku -titteliä

GG
Grand Gala juhlistaa vuoden päättymistä. Arvostelussa on aina avoimet ja nuoret erikseen.
Grand Galan Best In Show – voittajamarsu on oikeutettu käyttämään nimensä edessä GG + vuosi luku- titteliä. Best In Show Junior – voittaja on oikeutettu käyttämään nimensä edessä JGG + vuosiluku – titteliä.
Paras Pet Marsu – voittaja on oikeutettu käyttämään nimensä edessä GGpet + vuosiluku -titteliä

Nordic
NordV + vuosiluku jokaisen rodun parhaalle.
NordM + vuosiluku Best In Show voittajalle.
NordJV + vuosiluku jokaisen rodun parhaalle juniorille.
NordJM + vuosiluku Best In Show voittaja juniorille.

Pohjoismaiden mestaruuskilpailu on pidetty Suomessa vuosina 2005, 2009 ja 2013.

FINMVAEPET

Omistajat voivat ostaa eliiteilleen ja valioilleen ruusukkeen.